Sivuston ehostusta

Submitted by Tha-Fox on 2013-09-18

Sain viimeinkin edistettyä tätä jo kauan lykättyä sivuston uudistusta. Vaikka aiemmin olin ajatellut käyttäväni Wordpressia alustana, se vaihtui kuitenkin lopullisessa toteutuksessa Drupaliin. Syynä tähän mielipiteen muuttumiseen oli se, että saatan ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa haluta laittaa sivulleni muutakin kuin blogin. Tällöin useammasta lähteestä lukemani tiedon mukaan Drupal on helpompi saada taipumaan tahtooni, kun taas Wordpress on nimenomaan blogialusta ja erittäin hyvä sellainen.

Drupalin asennus oli hyvin yksinkertaista ja nopeaa, kiitos Arch Linuxin wikin ohjeiden: https://wiki.archlinux.org/index.php/drupal Luonnollisesti joissain kohdissa jouduin hieman soveltamaan ohjetta, lähinnä Apacheen liittyviä ohjeita piti muokata mielessä Nginx-ympäristöön. Nginx:ää varten löytyi heidän wikistään valmis konfiguraatiopohja, josta sain pienellä muokkauksella tehtyä tarpeisiini sopivan.

Kunhan asennus oli valmis, alkoi tietoturvapuolen toteutus. Toki asiaa oli pohdittu ja vaihtoehtoja tutkittu jo ennen asennusta, joten aivan tyhjästä ei tarvinnut lähteä liikkeelle. Rajoitin hieman admin-puolen pääsyä, suojauduttiin brute forcelta jne. Koska tarkoitus on pitää kirjoitukset kahdella kielellä saatavissa, tarvittiin siihen omat työkalunsa. Tähän löytyi oiva ohje: http://www.lullabot.com/blog/articles/localized-and-multi-lingual-conten...

Nyt kun kaikki alkaa olla valmista, pitäisi enää luoda jotain sisältöä blogiin...

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.